top of page

Luurien kertomaa

Olen aina jaksanut uskoa, että keräilijän luonteestani olisi vielä joskus iloa. Näin eristyksissä ollessa sitä on ollut aikaa availla pöytälaatikoita ja kurkistaa komeroihin, joista löytyy paitsi nostalgista roinaa 80-luvulta, myös hillottuja huomioita populaarikulttuurista ja elämästä.



Äänet päässäni -blogi avaa sanaiset arkistot, tarttuu melodisen elektronisen pop-musiikin herättämiin tunnetiloihin ja maalaa taustamusiikin tahtiin syntyneitä kohtauksia. Noin 35 vuoden ajan kuulokkeet päässä päivittäin vietetyt tunnit ovat tuottaneet alkavan kuulovaurion lisäksi myös lukemattomia fantasioita intohimoisemmasta elämästä jossain toisaalla.

Sanovat, että pitää kirjoittaa aiheista, jotka ovat henkilökohtaisia ja tuttuja, jotta teksti olisi uskottavaa. Äänet päässäni keskittyy siksi ylianalysoimaan näennäisen simppeleitä pop-lyriikoita, referoi brittiläistä sketsiviihdettä ja ison budjetin avaruusoopperoita sekä kertoo, mikä on onnistunein kausimakujogurtti, paras Atari-peli ja ihanin FBI-agentti.

Pysytään kuulolla!

Comentários


bottom of page